Noniin elikkä nyt on sitten vihdoin ja viimein tornari auki! Oltiin tuossa viime viikonloppuna draivailemassa mutta ekalla ajo kerrallakaan ei kaatumisilta vältytty. Joonas sai hiukan kalustoaan rikki ja käteensä lähes nyrkin kokoisen turpouman.
Ja siinä sitten video pätkää.
http://vimeo.com/4221064
tiistai 21. huhtikuuta 2009
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Junnutiimin jäsenet
DHT:n Junnu tiimi on saanut uuden jäsenen Janne Laition. Hänkin tulee liittymään viikonloppu rientoihin tulevaisuudessa.

http://vimeo.com/3222158
Loppu kevennykseksi tommosta.

http://vimeo.com/3222158
Loppu kevennykseksi tommosta.
maanantai 9. maaliskuuta 2009
Messilä Talvi DH

Messilä talvi DH ajettiin 28.2.2009 messilään päin lähdettiin hiukan isomman lauman kanssa poppooseen sisältyi Heikki, Janne, Aku, Hannu, Ville ja Joonas. Messilän rata oli loistava mukaan ottamatta kohtaa jossa rata ei ollut kovettunut jolloin sohjo lumessa vauhti katosi ja tästä seurasi armotonta polkemista. Paikalla oli paljon väkeä verrattuna siihen että kisa ajetaan talvisäässä ja lyhyellä varoitus ajalla. Kisassa Eikku sijoittui toiseksi ja kolmanneksi tuli Joonas. Ville hommasi itselleen viidennen sijan. Kisoista jäi ihan hyvämaku suuhun mutta ei se lumessa ajaminen kuitenkaan huisin hauskaa ole.
maanantai 19. tammikuuta 2009
Viikonloppu draivailut.
Kirjoittelen nyt tuosta viime viikonlopusta käytiin lauantaina taas turussa ajelemassa noilla bmx fillareilla ja tämä on melkein jo muodostumassa tavaksi. Sunnuntaina sitten käytiinkin kalpalinnassa katsastamassa paikat. Saatin hieman tietoa kalpalinnan tulevasta kisaradasta ja tuo ajaminen jäikin sitten hiukan toispuoleiseksi ja tässä mainittakoon että lumessa ajaminen on sieltä missä aurinko ei paista.
maanantai 29. joulukuuta 2008
Lauantai action
No niin taas tehtiin jotain hauskaa porukalla lauantaina. Tällä kertaa matkattiin Turkuun ajamaan Turun halliin ja mukana myös Hannu Salin.
Matka starttasi vihdintien ja kehäkolmen risteyksen kohdalta sijaitsevalta mäkkäriltä jossa sitten vähän haukattiin ammupalaa ja sen jälkeen lähdettiin matkaan Hannun tuomalla autolla jossa oli sähköisesti avautuvat ovet ja kaikki HudHud. Matka taittui rattoisasti keskustelemalla ja katsomalla Akun tuomalta tietokoneelta moporossia.
Turussa näytti hiukan epätoivoiselta kun hallin ovessa oleva munalukko oli lukittuna ja tieto Akun ja kumppaneiden viime kertaisesta reissuista jolloin munalukko pysyi kiinni eikä kukaan sitä avannut mutta onneksemme tällä kertaa lopulta joku sen avasi ja päästiin sitten sisään ajamaan ja muuten takaisin tulo matkalla Eikku soitti ainakin neljälle henkilöille ja kertoi kuinka sai barspinnin kaaren hyllyn päälle.
Tuolta sitten voitte katsoa videon joka kertoo ajamisesta enemmän
http://www.vimeo.com/2650500
(Materiaalista oli sitten puutetta.)

sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Lauantai treenit
Elikkä nyt viikonloppuisi meillä on tapana käydä aina Akun opastuksella harrastamassa jonkin näköistä liikuntaa. Viime lauantai lähti mukavasti käyntiin kun heti matkan alkumetreillä oli tarkoitus ottaa Eikku kyytiin ja siinä sitten Eikun kohdalle pysähdyttäessä Aku päätti kokeilla pakunsa jarruja ja pojat ottivat hieman kosketusta pakun komentolautaan. (kojelautaan) Siinä sitten hetki naureskeltiin ja sen jälkeen jatkettiin matkaa koko konkkaronkka kohti Tornimäkeä.
Tornimäessä sitten Akun johdatuksella lähdettiin Sauvakävelemään sinne metsään siellä näimme villieläinten jälkiä sekä jätöksiä ja loppuenlopulta selvisimme takaisin Tornimäen kahvioon vaikkakin sukat ja lahkeet märkinä paitsi että Aku oli varustautunut pakaste pussit sukkien ja kenkien välissä ja Eikku kovasti hehkutti Goretex kenkiään joiden avulla selvisi ilman märkiä sukkia. Sieltä sitten suunnattiin pelaamaan sulkapalloa.
Sulkapallo/tennis hallin pihalla Eikku sitten ensimmäisenä hyppäsi ulos autosta ja sieltä kuului Eikun suusta "Voi v*ttu. Sivu ovi jäi auki!" Kaikki tietysti ryntäsivät katsomaan että kaikkien tavarat olisivat tallella mutta onneksemme autosta oli vain tippunut Villen sisäpelikenkä joka onneksi löytyi heti Tornimäen pihasta. Kaikissa taisi piileä pieni epäilyksen siemen että Eikku olisi jättänyt oven auki. Hän nimittäin pomppasi viimeisenä auton kyytiin mutta ketään ei silti tuomittu. Nyt saatiin siis vähän vauhdikkaampi lauantai seuraavana lauantaina taas uudet kujeet.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Päivää vaan kaikille jotka lukee tätä, sanon muutaman sanasen DhT-junioriohjelman vetäjänä. Blogihan on poikien oma idea, käsitin että tarkotuksena olisi päivitellä pyöräilyhenkisiä uutisia tänne.
Kerron enemmän siitä mistä tiedän eli kovaakin kovemmasta DhT junioriohjelmasta*. Tarkoituksena on kasata yhteen DhT:n kisahenkiset juniorit joilla on tavoitteita ja luulevat hyötyvänsä huutelustani. Toiminta on kovin vapaamuotoista ja etenee sen mukaan missä pojat kaipaavat apua, se voi olla ihan mitä tahansa joonaksen treeni/kilpailu ohjelma suunnittelusta, junnmaisen hätäilyn rauhoitteluun ja eikun ohjaustankovalinnan konsultointiin(leveämpi).
Kerran viikossa käydään urheilemassa vapaamuotosemmin tarkoituksena pitää hauskaa ja päivittää viikon kuulumiset/lenkkeilyt/suunnitella toimintaa, kesän kisoja tai mitä sitten onkaan mielessä.
Muista lukea alapuolelta villen loistava tarina kaudesta 08 ja eiköhän pojat tässä joku päivä kerro tavoitteistaankin kaudelle 09.
Aku Hjelm DhT pj, oman elämänsä sankari ja lopettamisaltis alamäkiveteraani.
*viisastuneena lahden junioriohjelmasta jossa koekaniinin oli Markus Olkkonen mukaan on otettu yleinen elämänhallinta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)